Vaalit

Täällä eletään paikallistasolla jänniä aikoja, sillä täällä on meneillään "historialliset vaalit" as we speak. Käsittääkseni eilen tai perjantaina äänestettiin ja tänään julkastaan tulokset.

En ylipäätään tiedä Maltan poliittisesta tilanteesta paljoakaan, mutta lähes kaikki luennoitsijat ovat maininneet useaan otteeseen nää vaalit ja heidän lisäksi ne muutamat paikallisetkin joiden kaa oon asiasta pintapuolisesti jubaillu toteaa olevansa jo täysin kyllästyneitä koko vaalikampanjaan. Kuulin sellasenkin jutun et monet avioparit ei puhu toisilleen päiväkausiin, koska edustaa eri puolueita (onneks se avioerolaki rantautu tänneki ihan hiljattain). Itekki kannattaa kuulemma vaan myötäillä jos ajautuu poliittiseen keskusteluun fanaattisen paikallisen kaa.

Tilanne näyttää siis siltä, että nyt 15 vuotta putkeen hallituksessa istuneet "konservatiivinationalistit" on saamassa vakavasti otettavan haastajan paikallisesta Labour-puolueesta eli tuntuu pintapuoliselta tarkkailijalta ihan siltä ihan kun tää maa tasapainottelis vanhojen konservatiivisten rakeneiden ja niitä edustavan sukupolven sekä uuden ja muutosta haluavan sukupolven välillä.

Tälläkin hetkellä kun kirjotan tässä partsilla niin kuuluu ihan koko ajan non stop autojen tööttäilyä (plus muiden torvien soittoa), kun ihmiset ajaa rallia Maltan lippu (+eri puolueiden liput enimmäksee näköjään Labourin) autosta liehuen ja toisilleen huudellen. Tätä on ollu pienemmässä mittakaavassa meneillään jo koko kuukauden, mutta nyt näyttää ja kuulostaa ihan siltä kun koko helvetti ois irti. Enemmän volaa ku karnevaaliviikolla!!!

Vaalit näkyy täällä mm. sillein myös, että yliopistolla on ollu eri puolueiden edustajien vaalipaneeli (mikä videoitiin kansalliseen televisioon), täällä St. Julian'sissa oli samanlainen "videoitu vaaliteltta"-hommeli ja viikko sitten oli myös ihan jäätävä karnevaaliajo aina Vallettasta tänne asti, koska Vallettan päässä oli ollu kai Labourin jotkut "bileet" missä oli tuhansittain jengii ja rockbändejä jne. Harmi etten ite tajunnu mennä Vallettaan sinä sunnuntaina.

Eilen  illalla ku kävin rantabulevardilla juoksemassa, niin näin sellasen puiston laidalla olevan neitsyt Maria patsaan luona tapahtuvan "tilaisuuden" missä joku vanha tyyppi vaan lausui putkeen joku tuhat kertaa "Ave Maria"-rukouksen seuranaan joku vanha pariskunta ihan törkeen keskittyneessä hurmiossa. Vaaleihin se tais liittyä siten, että heillä oli kyltti tuotuna siihen Neitsyen patsaan juurelle, jossa luki among many other things: "Save Malta". Veikkaan, et tää bosse edustaa tota konservatiivista lahkoa. Enempää asiasta tietämättä niin voin ihan ylimielisen tietämättömältä fiilispohjalta sanoa, et symppaan tota nuorta polvea, jolla on hitsannu kiinni tollaseen pinnallisesti takapajusen oloseen meininkiin. Tietenkin muuallakin sekotetaan (ikävä kyllä) uskonto ja politiikka, mut esim. edellä mainitulla tavalla huomaa Maltan katolisen kirkon voimakkaan läsnäolon.

Vuokraemäntä varotti menemästä ulos tänä iltana tai vähintäänkin sano et "pitäkää varanne", itteäni lähinnä huvitti moiset varotukset, koska en ymmärrä mitä konkreettista vaaraa nää vaalit nyt vois aiheuttaa, mutta kuulin just oman ikäsen maltalaisen kaverin äidiltäki et jos nationalistit voittaa niin kaduilla porukka alkaa tappelee! - nooh, ei muutaku ku kamera mukaan ja hyvä budweiseri kouraan! Tällane kunnon kaaos alkaa vaan maistuu! Just sekunti sitte joku ampu ilotulitusraketin ilmaan :DD tänä sunnuntai-iltana poikkeuksellisesti luvassa siis kunnon maailmanloppu meininki (pitää käyä kaupassa ostaa kunnon steakit + muuta safkaa, koska kaupat on huomennaki kiinni).